Markkinoinnin automaatio, Markkinointi, PK-yritys, Sisältöstrategia, Startup

Avoin lähdekoodi muokkaa markkinoinnin automaatiota

Markkinoinnin automaatioon liittyvät kilpailukyvyn haasteet ovat pitkälti sisällöllisiä, sillä johtavat järjestelmät pääsääntöisesti hoitavat oman osuutensa. Järjestelmissä onkin lähtökohtaisesti enemmän ominaisuuksia kuin yrityksillä kykyä hyödyntää. Eroja toki löytyy ja ne tulee ottaa valinnassa huomioon. 

Kalastelua vai arvokasta sisältöä?

Liian paljon automaation tueksi tuotetusta sisällöstä on tehty vain sähköpostiosoitteiden kalastelua varten. Sisällön vaatimukset määrän ja laadun osalta voivatkin yllättää monet markkinoinnin automaation hyödyntäjät.

 

Sisältömarkkinoinnin kasvu on osaltaan aiheuttanut sisältöosaajista käydyn kovan kilpailun ja pienempien yritysten onkin lähes mahdotonta rekrytoida huippuosaajia omiin riveihinsä. Sisällön vaatimukset ja tuotanto onkin mietittävä huolella automaation käyttöönoton yhteydessä.

 

Myös automaation itsensä pyörittäminen vaatii paljon uutta osaamista, jonka rakentaminen ja ylläpito on pienemmässä mittakaavassa haasteellista. Automaation ostaminen palveluna saattaakin olla turvallisin ja myös tehokkain tapa aloittaa markkinoinnin automaation hyödyntäminen.

Automaation oikea mitoitus tulee tehdä huolella

Automaation tarpeiden ja mitoituksen ymmärtäminen on ensikertalaiselle vaikeaa. Kyseessä on järjestelmä, jonka ominaisuudet ja hinnoitteluperusteet tulisi huolella peilata tarvetta ja myös tulevaisuutta vastaan.

 

Nykytila lienee aina lähtökohta mutta tulevien tarpeiden ennakointi säästää ikäviltä yllätyksiltä jatkossa. Yllätyksiä voi tulla esimerkiksi tarvittavan integraation ja kieliversioiden osalla mutta uudet ominaisuudet ja käytön laajentuminen voivat tuoda monia muitakin yllätyksiä.

 

Jos valinnassa jää epävarma olo niin kannattaa käyttää apuna ulkopuolista asiantuntijaa. Markkinoinnin automaatio on järjestelmä siinä missä yrityksen muutkin järjestelmät ja siksi mitoitukseen sekä valintaan tulisi käyttää riittävästi aikaa.

Avoin lähdekoodi muuttaa automaatiota

Markkinoinnin automaatiossa avoin lähdekoodi merkitsee kahta asiaa yrityksen kaupallisen toiminnan kehittämisessä:

  1. Alempaa lähtökynnystä ja
  2. esteetöntä laajentamista ruokahalun ja tavoitteiden kasvaessa.

Alempi lähtökynnys toteutuu kevyemmän kulurakenteen ja ketterän kehitysmallin kautta. Laajentamisen joustavuus taas mitataan kehityksen myöhemmissä vaiheissa. Tässä kannattaakin huomioida, että automaatio ei tule pysähtymään markkinointiin, vaan se laajentuu yritysten kaikkiin rajapintoihin asiakaspalvelusta aina jälkimarkkinointiin ja esimerkiksi huoltotoimintoihin asti.

 

Lisääntyvä älykkyys (koneoppiminen ja keinoäly) yhdessä automaation kanssa tulevat muokkaamaan asiakaskokemusta laaja-alaisesti ja markkinointi onkin liian kapea näkökulma tärkeä investoinnin päätöksenteon pohjaksi.

Jos oma päätöksesi on vasta kypsymässä tai haluat lisää tietoa markkinoinnin automaatiosta niin ole yhteydessä. Ohjaamme mielellämme teitä liiketoiminnan tavoitteita tukevien ratkaisujen myötä kasvupolulle.

 

Kiinnostaako markkinoinnin automaatio?

Kasko on johtava Mautic asiantuntija Suomessa. Kun avoimen lähdekoodin hyödyt kiinnostavat niin ota yhteyttä.

  • Text Hover

Author


Avatar